Taksi ja tilausliikenne A. Arvela

Yrityksestä


Taksi ja Tilausliikennepalvelu Ari Arvela on henkilökuljetuksiin erikoistunut yritys, joka sijaitsee Vesilahden kunnassa, Narvan kylässä. Sen perustaja Ari Arvela toimi aiemmin tilausajo­kuljettajana ja aloitti taksiyritäjänä vuonna 1992. Jo 1990-luvun loppupuolella yrityksen toiminta laajeni bussikuljetusten järjestämiseen.
Ari Arvela

"Toimintamme tavoitteena on hoitaa kuljetukset mahdollisimman joustavasti ja asiakkaan toiveita kunnioittaen. Järjestämme matkoja yhdistyksille yrityksille ja muille ryhmille kaikkialle kotimaassa ja myös ulkomaille.

Yrityksen palveluksessa on lisäkseni viisi luotettavaa ammattilaista autonkuljettajina sekä ajanmukainen, turvallinen kuljetuskalusto. Hoidamme tarvittaessa ruokailut, kahvitukset, majoitukset ja opastukset retkillä.

Matkustajien turvallisuus ja viihtyvyys on meille kunnia-asia."

Ari Arvela
yrityksen perustaja

Ajankohtaista